VIERAAT
Johanna ”Jupu” Kallio (s. 1977)
on Helsingissä asuva sarjakuvapiirtäjä, jolla on sekä ompelijan että muotoilija-keraamikon koulutukset. Aiemmin hän on asunut Iisalmessa ja vähän kaikkialla muuallakin Suomessa. Sarjakuvaa hän on opiskellut ja piirtänyt säännöllisesti vuodesta 2002. Hänen bloginsa on valloittanut itselleen uskollisen ihailijalauman, ja se on eräs luetuimpia sarjakuvablogeja. Jupun stripit ovat otteita oikeasta elämästä, mutta tapahtumien käänteisiin on savolaiseen tapaan ”pistetty vähän omiaan että kuulostais vöyreemmältä”. Jupun esikoisalbumin Baarien nainen julkaisi Sammakko tämän vuoden keväänä.
Milla Paloniemi (s. 1983)
on kotoisin Jalasjärveltä, Pohjanmaalta. Paloniemi on tullut tunnetuksi Kiroileva siili -sarjakuvastaan, joka valittiin Suomen ensimmäisen Sarjakuva-Finlandia palkinnon voittajaksi vuonna 2008. Alun perin ajankuluksi luentovihkon kulmaan syntynyt terhakkaasti manaava siili on kasvanut suomalaisen lukijakunnan valloittaneeksi ilmiöksi. Ensin internetissä ja omakustanteissa seikkaillut Kiroileva siili julkaistiin Sammakon kustantamana helmikuussa 2007, ja se ponkaisi suoraan kirjamyyntitilaston piikkipaikalle.
Milla Paloniemi on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi keväällä 2007. Paloniemi tekee työkseen sarjakuvia, kuvituksia ja graafista suunnittelua. Paloniemen julkaistuihin sarjakuviin kuuluvat Kiroilevan siilin lisäksi Tassutellen (2007), En vaan osaa! (2008), sekä upouusi kirja Kettu ja minä (2009).
Mari Ahokoivu (s. 1984)
on Oulusta kotoisin oleva sarjakuvantekijä, joka on opiskellut sarjakuvaa Limingassa ja Ranskassa. Nykyään Ahokoivu asustaa Helsingissä ja tekee työkseen sarjakuvia sekä sarjakuviin liittyviä asioita. Ahokoivulta on julkaistu kaksi albumia: Sarjakuvantekijän opas (BTJ 2007) ja Löydä minut tästä kaupungista (Asema 2009). Löydä minut tästä kaupungista on alakuloisen kaunis kertomus vieraudesta ja yksinäisyydestä vieraassa kaupungissa, jossa seuraa pitävät vain huijarikoira ja painajaiset. Tarina perustuu tekijän omiin kokemuksiin vaihto-oppilasajalta Ranskasta.